Lapsilleni.

Ihmetystä,
hämmennystä,
kuinka katseesi onkaan täynnä.
Sydämeni sulle,
lapseni annan,
jo luokseni tule, ennä!

Ilmeesi,
kasvosi,
mieleeni ainiaaki painan,
sinun pellavanuttusi tuosun,
lapsen hentoisen,
sen mukanani kannan.

Ja jälkesi painettuna savilaattaan,
pienoiset taaperon varpaat,
se seinälläni vieläkin roikkuu,
kun pesästä lennät,
ja niin harvoin ennät,
luokseni vierahaksi.
Mut sydämmeeni tallettaut,
olen sut ainiaaksi.