Tarvitessa kuuntelijaa

Kun vaan joku ymmärtäisi,
oikeat sanat valitsisi,
antaisi tuen ja lohdun,

ei tuomitsisi,

sytyttäisi sydämen soihdun.

Vain kuuntelisi hiljaa,
ehkä tarjoisi apuaan,
ja ennen kaikkea,

ei väittäisi vastaan.

Ei kertoisi mitkä syyt,
ovat johtaneet tähän tilanteeseen,

ei syyllistäisi,

vaan antaisi horjuvalle kaiteen.

En kait horjuvana,
tarvitse ankaria neuvoja,
kevyitä tuuppauksia,
jatkamaan kulkua.

Tarvitsen vain levähdyspaikan,
jossa rauhassa saisi toipua.

ajatella aikoja parempia.

mielikuvia

Kunnioitettava pilvimassa lipuu taivaan kannen ylitse.
Järven peilistä kuvastuu koko syksyn värien kirjo.
pinta värähtelee.

Siihen minä unohdun,
maalaten maisemaa sieluuni,
ajan parantaessa konrastia.

Variksen raakkuessa varpusta.>

ihannekuva

Minä muistan kun katsoit minuun,
kuin kehyksien läpi,
pidit minua kauneimpana tauluna.

Muistan kuinka sitten,
minä muutuin,
ja sinun katseesi verhoutui.

Olin vetänyt verhot kehysten eteen.

En ollut enää sinun monalisa,
enkä kauneuden perikuva,
vääristyivät piirteet,
joita yritin sinulle vaalia.

Mutta sairastuin,
kalpenin päivä päivältä,
hohto himmeni,
vihasin itseäni.

Sinä ansaitsit parempaa.

Minä vain tarvoin pohjamudissa,
toivoen muutosta.

Mutta en saanut itseäni nousemaan,
sinun haluamaasi kuvaan.

masennus vei minut mukanaan.

Toivon että vielä joskus,
voin katseesi sen saavuttaa.

Saada verhot pölyttyneet palamaan.

suojamuuri

Alaspainuneiden silmäluomien raosta,
raukena,
katselen sormiasi,
jotka piirtävät ympyrää vatsallani.

hymyilen sinulle vielä hetken,
ennen kuin vaivun uneen,
hellästi kiedot kätesi ympärilleni,
vaivun silmies sineen.

Nyt on keskellämme suojamuuri,
jonka sinä otsahiessä pystytit,
suojaamaan liittoamme,
kestämään iskut,
myös toisiltamme.

Ja minä luotan sinun rakennus taitoosi,
näin pysymme yhdessä,
vielä vanhanakin.

syksy

Se tuoksuu kostealle lehdelle,
vaahteralle.

Se antaa väreillään,
uskon elämään.

Se tuo kylmän viiman,
uskoimmeko kesän jatkuvan liian?

Syksy on lempi vuodenaikani,
vaikka harmaa täyttää mieleni.

Ehkä olen masokisti?>

Tämä hetki,
kun vartalosi kietoutuu minuun,
kun pimeässä koitan luoda silmäni sinuun.

Kun hämärä on kietonut meidät syleilyyn.

Me pakenemme päivää,
peläten valoa,
sen paljastavaa vaikutusta,
tunnemme olevamme huonoja.

ajaudumme itsesääliin.

Räystään alla lintu ruokkii poikasiaan,
meidän seiniemme sisällä,
kuulen siiven iskut ja vaikerruksen,
olen tässä.

itsesäälissä kierimässä.

Kun tunnemme ettemme kuitenkaan kykene samaan,
mihin lintuemo,
hoitaessaan poikasiaan.